Playlist

10/26/2016

Kiss Bang Love




Jotkut ovat saattaneet nähdä mainoksia tv:ssä tai nettiversion... Olen Kiss Bang Love Suomi ohjelmassa! Mun jakso tulee ulos huomenna torstaina 27.10. klo 22. Todella monet ovat kyselleet jakson ilmestymispäivän perään ja toivon hypettäneeni jo tarpeeksi, että jokainen haluava on tietoinen tästä. En voi vielä oikein paljastaa mitään jakson sisällöstä, koska en tietenkään saa antaa juonipaljastuksia. Mutta voin yleisellä tasolla kertoa ja mitä mainoksista on päässyt ilmi.

Kuvaustilanteet olivat todella jännittäviä vaikka kuulemma mun jännitystä ei näy päällepäin. Olen aina unelmoinut telkkariin pääsystä ja nyt löytyi itseään kiinnostava formaatti, joten miksen lähtenyt mukaan kun mahdollisuus suotiin! Ja vielä pääosaan etsimään rakkautta.

Kiss Bang Lovessa ideana on että pääsinkku suutelee sokkona 10 ehdokasta ja pyrkii valitsemaan aistien avulla itselleen viisi potentiaalista ehdokasta. Sitten hän näkee nämä ja saa vaihtaa muutaman sanan. Jonka jälkeen valitsee kaksi, joiden kanssa lähtee treffeille. Treffipäivien päätteeksi tulisi valita yksi, jonka kanssa on järjestetty lomamatka ulkomaille!

Kerron jaksostani yksityiskohtaisemmin kun jakso on tullut ulos töllöstä ja lisäilen behind the scenes kuvia sekä kerron miltä tuntui olla tv-ohjelmassa mukana. Odotan innolla huomista jaksoa, koska en edes itse tiedä puoliakaan mitä ohjelmassa tapahtuu; mitä miesehdokkaat ovat minusta kommentoineet, miltä loput ehdokkaat ovat näyttäneet joita en valinnut, paljonko tauko-kohtia näytetään ohjelmassa (en tietenkään tajunnut että silloinkin saatetaan kuvata), miten minun haastattelut ja sanomiseni on leikattu yms. Kuuleman mukaan olen antanut kuitenkin itsestäni hyvän kuvan. Minusta on hienoa näyttää koko Suomelle millainen aidosti sisimmiltäni olen, koska minua kohtaan on todella paljon ennakkoluuloja ja kuvitellaan että olen ylimielinen itsekäs malli. Nyt saan laittaa epäilijöille luun kurkkuun! Tietenkin ennakkoluuloja on, mutta on hienoa aina kuulla miten ne muuttuvat kun tutustuvat muhun. Tämän kovan rokkikuoren alla on aito ja herkkä nainen. Huomenna näette lisää! To be continued...

Mainosvideo Nelosen nettisivuilla: http://www.nelonen.fi/ohjelmat/kiss-bang-love-suomi/2119723-rockhenkinen-laura-etsii-tatuoitua-ja-tummaa-miesta---loytyyko-sellainen-suutelemalla








~xoxo Laurenn